"Mikset ole enemmän niin kuin ne muut keistä myös välitän paljon?"
Aiheutinko tietämättömänä tällä ajatuksella toiselle paineita ja vaatimuksia, joita hän ei perusluonteestaan johtuen voinut toteuttaa? Rakastinko häntä todella, kun toivoin niin kovin ja usein, että hän olisi hieman erilainen?
Pidän ihmisistä eri syistä. Jotkut viehättävät minua rehellisyytensä ja vakaiden mielipiteidensä takia. Toiset seikkailunhalunsa ja avoimuutensa. Osa hyvien keskustelutaitojen. Jotkut kiinnostavat minua puhtaasti ulkonäöllisistä syistä. Toiset ihmiset ovat minulle merkityksellisiä yhteisen historiamme takia, luottamus on rakennettu huolella.
En ole vielä kohdannut ihmistä, jossa yhdistyisi tämä kaikki. En tiedä miksi etsin sellaista ihmistä. Miksi minulle on ollut niin vaikeaa hyväksyä läheisen ihmisen puuttellisuus, ja verrata hänen heikkouttaan juurin siihen toiseen tuntemaani ihmiseen jonka vahvuus kyseinen asia on?
Mitä täydellisyys on?
Erityisesti parisuhteessa, millainen on täydellinen kumppani? Onko hän täydellinen ihminen? Onko rakkaus suhteessa täydellistä? Onko mikään koskaan täydellistä? Voiko joku ihminen olla juuri minulle täydellinen? Olisimmeko, niin kovin kliseisesti, yhdessä täydellisiä? Vakka kantensa valitsee, vai miten se meni?
Keskustellessani asiasta ystävieni kanssa, he näkivät täydellisyyden parisuhteessa haluna olla toisen kanssa tapahtui mitä vain. Eikö tämä juuri ole rakkauden määritelmä? Eräs heistä sanoi poikaystävänsä olevan juuri hänelle täydellinen. Jos toista ei enää näe itselleen täydellisenä, eikö silloin enää rakasta?
Se miten päädyin pohtimaan ajatusta, siitä että aiheutin läheiselleni liialliset paineet olla jotain muuta kuin hän oli, oli äkillinen ajatusten selkiytyminen. Jostain syystä tosiaan vertasin hänen keskustelutaitoaan usein erään ystäväni samaiseen taitoon. Ystäväni oli tässä erityisen hyvä, läheiseni ei niinkään. Ajatustenselkiytyminen, tajusin, että keskustelutaidottomalla läheiselläni oli niin paljon enemmän muita suuria vahvuuksia kuin keskustelevalla ystävälläni, että heidän vertaamisensa vain yhdessä ominaisuudessa oli pelkkää typeryyttä. Jonkinlaista omien epäilysten kohdistamista vain yhteen asiaan, yhteen asiaan joka sillä hetkellä tuntui merkitykselliseltä. Mutta olisiko läheiseni vahvuudet, läheisyys ja vakaus, nousseet jo melko piankin tärkeämmiksi asioiksi?
Vaikeita kysymyksiä. En tiedä välittyykö kirjoituksestani kuva, että kaipaisin läheistäni erityisestikin. Ymmärsin vain tänään ensimmäistä kertaa, ettei ihmisiä voi asettaa linjalle ja valita parasta. Eivät ihmiset asetu linjoille, he asettuvat siihen tilaan mihin itse haluavat.
Olisiko minun pitänyt olla avoimempi ja ymmärtää nähdä hänen vahvuutensa ja nojautua niihin, ennemmin kuin takertua heikkouksiin? Varmasti olisi, mutta ehkä tämä onkin minun heikkouteni. Kaipuu johonkin parempaan, halu saada kaikki heti. Kun mietin läheisimpiä ihmissuhteitani, jotka ovat nyt katkenneet jo, ihmisten vahvuudet ovat vuorotelleet, ja aina seuraavan suhteen vahvuus on ollut edeltävän heikkous.
- M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti