Mielenkiintoinen teoria, hetkeksi mykistyin kuuntelemaan, mutta muutama alle nautittu viinilasi edisti nopeaa nyökkäilyä ja tilanteesta poistumista myöntelemällä ja vaihtamalla aihetta. Ja kerrankin maltoin olla hiljaa, enkä jakanut mielipidettäni kyseisen ystävän heikkouksista..
Olen epävarma, jos en tiedä miten tilanteessa kuuluisi toimia - jos minulla ei ole valmista karttaa mitä noudattaa. Edes hieman suuntaa-antavaa.. Joku sanoi minulle tämän johtuvan halustani tehdä asiat hyvin. En koe olevani perfektionisti, mutta jos asia on minulle tärkeä niin haluan olla siinä paras. Tai ainakin perkeleen hyvä. Tälläisissa tilanteissa epävarmuuteni saattaakin nousta vahvuudeksi, se etten siedä sitä tunteena ajaa minut ylittämään itseni.
Pidän esiintymisestä, tykkään pitää puheita ja esitelmiä. Pidän niistä hetkistä, jolloin pääsen näkyviin. Haluan olla näkyvä, muistettava - jättää jälkeni maailmaan ja muihin ihmisiin.
Ohjaan viikottain useamman tunnin ryhmille toimintaa, en tiedä olisiko tämä edes mahdollista jos en tykkäisi näkyvilläolosta. Toki ohjaajana ollessa tavoitteena on ryhmän näkyville tuominen, mutta alkuun se edellyttää itseltä heittäytymistä ja esillä oloa - myöhemminkin se voi tarkoittaa vielä tietynlaisena keulakuvana toimimista.
Hetket jolloin epävarmuuteni nousevat esiin ihmissuhteissa ja vuorovaikutuksessa ovat ehdottomasti liitännäisiä muuhun olotilaani. Luonnollisesti, omat tuntemukset ja esimerkiksi vireystila vaikuttaa kykyyn toimia. Ja totta kai, alkoholi helpottaa heittäytymistä. Mutta, olen huomannut myös ettei keskusteluun heittäytyminen edellytä aina sitä, että minun pitäisi olla humaltanut. Jo se, että toinen keskustelukumppani on hieman vapaammalla tuulella helpottaa keskustelua. Hän on valmiimpi antamaan itsestään jotain keskusteluun.
Uusille ihmisille puhuminen voi välillä tuntua hyvinkin vaikealta, varsinkin jos minulla ei ole minkäänlaista karttaa siihen mistä puhua, miten käyttäytyä. Kuten sanottu, tarvitsen suunnitelmia. Turvaa johon nojautua. Ehkä epävarmuuteni johtuu lähinnä pelosta epäonnistua? Haluan tehdä oikeita valintoja, jäädä ihmisten mieleen positiivisesti. Jos minulla ei ole mitään ulkopuolelta tulevaa tietoa, minkä perusteella voisin tehdä päätöksiä ja valintoja, jään yksin. Olen yksin vastuussa valinnastani, ja jos mokaan sen niin.. Niin.
Palatakseni ystäväni teoriaan taas, tuntuu ettei ihminen voi tuoda itseään esille ilman, että voidaan tulkita sen johtuvan oman epävarmuutensa piilottelusta. Eikö jokaisella meistä ole omat epävarmat hetkemme? Toiset vain ylittävät ne paremmin. Onko epävarmuus siis kaikkiin ihmisiin rakennettu ominaisuus - toisilla on vain paremmat välineet hallita sitä? Ystäväni mukaan välineeni on roolin ottaminen, roolin jossa esitän osaavani kaiken. Onko tässä jotain vikaa toisaalta? Jos se kerran toimii? Jokaisen elämässä tulee vastaan tilanteita, jossa olemme epävarmoja, emme tiedä mitä tehdä - ja silti pitäisi pystyä toimimaan. Jos tämän roolin kautta pystyn näkemään itseni onnistumassa tilanteessa, eikö se ole silloin oikein hyvä selvitymismenetelmä?
Välitän mitä ihmiset minusta ajattelevat. Ja toisten ihmisten ajatuksista välitän toisia enemmän. Jos en välittäisi, olisinko silloin itsevarma vai itsekäs?
- M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti